Käännösalan asiantuntijat KAJ ry
Etusivulle Liity jäseneksi

Vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Akavan Erityisalat ja If Vahinkovakuutusyhtiö Oy ovat solmineet yhteistyössä KAJ:n jäsenten turvaksi Ammattihenkilön vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen ammatissa aiheutuvien vahinkojen varalta.

Vakuutukset ovat jäsenetuja, jotka olemme maksaneet puolestasi. Vakuutusten numero on painettu Akavan Erityisalojen jäsenkorttiisi.

Ketkä ovat vakuutettuja?

Vakuutettuina ovat toisen palveluksessa olevat KAJ:n jäsenet työ- tai virkasuhdetta koskevissa asioissa ja KAJ:n opiskelijajäsenet opiskelua tai työharjoittelua koskevissa asioissa. Vakuutettuina ovat myös KAJ:n jäseninä olevat itsenäiset ammatinharjoittajat, joiden palveluksessa ei ole työntekijöitä, ammatinharjoittamiseen liittyvissä asioissa.

Korvauksen saamisen edellytyksenä on, että olet ollut vahinkotapahtuman sattuessa KAJ:n jäsenenä vähintään kymmenen (10) kuukautta ja että olet maksanut jäsenmaksusi. Jos olet ollut jäsenenä alle kaksi vuotta, myös riidan tai syytteen perusteen on täytynyt syntyä jäsenyyden aikana.

Missä vakuutus on voimassa?

Vastuu- ja oikeusturvavakuutus on voimassa Suomessa. Vakuutus koskee opiskelijoiden osalta myös EU:n ja ETA:n alueella tapahtuvaa enintään vuoden kestävää opiskelua tai opiskeluun liittyvää työharjoittelua.

Mitä vakuutus korvaa?

Vastuuvakuutuksesta korvataan henkilö-, esine- ja varallisuusvahinkoja, jotka ammatissasi virheellä tai laiminlyönnillä aiheutat työnantajallesi, työtoverillesi tai sivulliselle henkilölle ja josta lain mukaan olet korvausvastuussa.

Oikeusturvavakuutus korvaa asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja omaa työ- ja virkasuhdettasi koskevissa riita- ja rikosasioissa sekä hallintomenettelynä tai hallintolainkäyttönä käsiteltävissä asioissa. Asiassa, jonka johdosta oikeusturvaa haetaan, tulee olla kysymys syytteestä tai riitautetusta vaateesta.

Tutustu myös vakuutusehtoihin ja vakuutussopimukseen.

Korvausmäärät ja omavastuu

Vastuuvahingoissa korvauksen enimmäismäärä on henkilö- ja esinevahingoissa 85 000 euroa ja varallisuusvahingoissa 42 000 euroa. Omavastuu vastuuvahingossa on 84 euroa.

Oikeusturvavahingoissa korvauksen enimmäismäärä on 12 000 euroa. Omavastuu on oikeusturvavahingoissa 15 % kustannuksista.





Tietoa vakuutuksista

Tietoa Akavan Erityisalojen vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutuksesta ja niiden ehdoista 
tai
  • If Vahinkovakuutuksen puhelinpalvelusta 010 19 19 19 (ma-pe klo 8-20).