Kielen päällä

13.2.2015

Kääntäjän haasteet: murteet ja slangi

Voiko murretta ja slangia kirjoittaa? Miten kaunokirjallinen murre eroaa puhutusta murteesta? Miksi murretta on vaikea kääntää? Tällaisia kysymyksiä pohtivat Helsingin kirjamessuilla yhdessä kääntäjä, käännöstieteen professori sekä Kotimaisten kielten keskuksen johtaja.

Mistä oikeastaan puhumme, kun puhumme murteista tai slangista? Kotimaisten kielten keskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi määrittelee murteen niin, että se viittaa kielen tiettyyn muotoon, jota puhutaan tietyllä alueella. Slangin hän taas katsoo liittyvän kielimuotoon, jota tietty sosiaalinen ryhmä puhuu yleensä kaupunkiympäristöissä. Sitten on erikseen vielä ammattislangi.

Murretta ja slangia käytetään kirjallisuudessa monipuolisesti.  – Kirjailija voi murteen ja yleiskielen vaihtelulla esimerkiksi erottaa kertojan äänen ja henkilöhahmot toisistaan, niin että kertoja käyttää yleiskieltä ja henkilöhahmot murretta, Pirkko Nuolijärvi kuvaa. Käännöstieteen professori Liisa Tiittula, joka on tutkinut myös murteiden kääntämistä, huomauttaa, että murteella voidaan saada kirjoitetussa kielessä aikaan myös sellaisia painotuksia ja intonaatiota, jotka muuten ilmenisivät vain puhutussa kielessä. Myös eri kirjallisuuden lajit käyttävät murretta monin tavoin. Esimerkiksi nuorille suunnatuissa kirjoissa murteilla ja slangilla on tärkeä funktio, sillä ne ovat tärkeä osa nuorten ilmaisua.
murteiden kääntämisestä kuvaaja Suvi Seikkula web
Tutkija Riikka Ala-Risku (oik.), professori Liisa Tiittula ja kääntäjä Helinä Kangas keskustelivat murteiden kääntämisestä Helsingin kirjamessuilla 2014. Kuva: Suvi Seikkula

Yhtenä murteen funktiona kirjallisuudessa Liisa Tiittula näkee autenttisuuden luomisen.  – Esimerkiksi voisi ottaa vaikka Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Murteella luonnehditaan puhujia, erotetaan kertoja henkilöhahmoista, kuvataan valtasuhteita ja erotellaan erilaisia puhetilanteita, kuten tuttavallista ja virallisempaa puhetilannetta, hän luettelee. Puhe kirjassa ei kuitenkaan ole oikeaa puhetta, vaan syntyy kirjailijan päässä. Liisa Tiittulan mukaan voitaisiinkin puhua puheen illuusiosta ja myös kuulemisen illuusiosta.  – Jos kirjoittaisi puhuttua murretta niin kuin sitä oikeasti puhutaan, ei sitä ymmärtäisi kukaan. Intonaatiot, korjaukset, pysähdykset, vuorovaikutus ja muut vastaavat puhutun kielen merkityksen välittymiseen vaikuttavat tekijät jäisivät pois, hän huomauttaa.

Murteen kääntämisen pulmat ja ratkaisut

Murteiden kääntäminen on erityisen haastavaa, joidenkin mielestä jopa mahdotonta. Liisa Tiittula ei näe asiaa ihan näin synkeässä valossa. Murteiden kääntäminen vaatii kääntäjältä kuitenkin paljon. Ydinkysymyksenä Tiittula pitää sitä, mikä on murteen merkitys alkutekstissä. Jos murteen merkitystä ei huomioida käännöksessä lainkaan, kirjan tyyli ja luonne muuttuvat melkoisesti. – Kieli on aina suomentajan tulkinta ja suomennos on hänen luomansa teos, joten suomentajan jälki näkyy aina, hän painottaa.

Kääntäjä on murretta kääntäessään monenlaisten ratkaisujen edessä. Tiittulan mukaan kääntäjä voi valita murteesta käännökseensä ne muodot, joiden hän katsoo tuovan todellisuuden tuntua teokseen. Kääntäjä voi käännöksellään välittää sen, miten henkilöt puhuvat. Kääntäjät voivat myös tehdä eri aikoina erilaisia ratkaisuja. Tästä esimerkkinä Liisa Tiittula mainitsee Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailujen monet käännökset. Näistä jokaisessa kääntäjä on ratkaissut puhekielen aiheuttamat haasteet eri tavoin. Esimerkiksi teoksen ensimmäisessä suomennoksessa Tyko Hagman on laittanut mustan palvelijan Jimin puhumaan hämäläismurretta. Myöhemmin Jarkko Laine on valinnut palvelijalle Turun murteen. Yleensä ottaen murteen käyttö käännöksessä kuitenkin vähenee määrällisesti alkuteokseen verrattuna.

Savon Sisilia ja muut vaihtoehdot

Millaista murteen kääntäminen sitten on käytännössä? Kääntäjä Helinä Kangas on kääntänyt muun muassa Italian ehkä suosituimman kirjailijan Andrea Camillerin Montalbano-sarjaa, jossa murteella on keskeinen rooli. Toisaalta kääntäjän tehtävä on johdattaa lukija läpi tarinan, minkä takia murteen merkityksetkin pitäisi välittää, toisaalta tarinan paikkakuntaa ei voi noin vain siirtää suomea puhuvien ympäristöön. Miltä tuntuisi vaikkapa kuulla Sisilian murre Savon murteeksi käännettynä? Helinä Kangas kertoo Camillerin itsensä auttavan tässä pulmassa. – Hän on tietoinen siitä, etteivät kaikki lukijat ymmärrä murretta, ja pistää usein selvennykseksi tarinan henkilöt kysymään, että mitäs tuo tarkoittaa? Olen jättänyt kääntämättä esimerkiksi huudahduksia, sanontoja tai kirjailijan usein viljelemiä ilmaisuja sellaisissa tapauksissa, joissa asiayhteys käy ilmi tai se selitetään, niin ettei lukija joudu hukkaan.

– Murretta ei näköjään ole täysin mahdoton kääntää, kun sitä kuitenkin tehdään, Helinä Kangas toteaa. Hyvä niin, sillä murre ei ole vain kukkanen siellä tarinassa, vaan sillä on aina jokin merkitys. On erilaisia keinoja välittää tämä merkitys. Voidaan esimerkiksi kääntää murre yleiseksi puhekieleksi. Tai Suomen murteilla voidaan operoida niin, ettei käytetä jotain tiettyä murretta, vaan että kohta on ylipäänsä tunnistettavissa murteeksi, vaikkapa käyttämällä hyväksi vanhahtavia puhekielen ilmaisuja. Mahdollisuuksia kyllä on. Mutta se on varmaa, että tekee kääntäjä millaisia ratkaisuja tahansa, se näkyy aina teoksessa, se on aina suomentajan kieltä, hän painottaa.

Teksti: Suvi Seikkula ja Anne Soininen


Jutun pohjana  käytettiin seuraavia Helsingin kirjamessuilla 2014 pidettyjä, Helsingin yliopiston järjestämiä tilaisuuksia:

Komisario Montalbanon matkassa Sisiliassa: Andrea Camillerin teokset kääntäjän ja tutkijan silmin. Millaisia haasteita kääntäjä kohtaa suomentaessaan murretta sisältävää teosta? Mitä murre romaanissa viestittää? Miten murteen paikallisvärin säilyttäminen käännöksessä onnistuu? Tutkija Riikka Ala-Risku haastatteli kääntäjä Helinä Kangasta ja professori Liisa Tiittulaa.

Voiko murretta ja slangia kirjoittaa? Käännöstieteen professori Liisa Tiittula, Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi ja yliopisto-opettaja Riikka Ala-Risku keskustelivat puhekielen käytöstä kaunokirjallisuudessa.


Lisää aiheesta
Liisa Tiittula ja Pirkko Nuolijärvi: Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa (SKS, 2013)


Palaa otsikoihin


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä